maanantai 12. helmikuuta 2018

KATASTROFAALINEN LENTOMATKA

Kun Helsingin lentokentällä viikko sit lähdin takaisin Australiaan, en vielä tiennyt minkälainen painajainen mun lentomatka tulisi olemaan. Katsoin ensinnäkin lippuja pari viikkoa lipun ostamisen jälkeen ja ajattelin että mitkä ihmeen liput oon ostanut. Lentoaika oli 48,5 tuntia Helsigistä Australiaan. Ensin lensin Oulusta helsinkiin, sitten Helsingistä Dubaiin, Dubaista lensin Kochiin, sieltä sitten Kuala Lumpuriin ja sieltä vihdoin ja viimein Melbouneen. Edessäni oli 5 lentoa.

En tiedä edelleenkään missä pöperöissä olen tämmöiset lennot itselleni ostanut, mutta lippuja ei kuitenkaan voinut vaihtaa, joten ei ollut vaihtoehtoa kun kärsiä nämä. Helsingissä vielä kaikki oli hyvin ja pääsin hyvin vauhtiin ja olin levännyt suht. hyvin edellisen yön. Jokainen lippu oli tietenkin eri lentoyhtiöltä ja kaikki eri lipuilla, joka tarkoittaa sitä että minun täytyi jokaisella lentokentällä
ottaa rinkkani pois ruumasta ja tehdä lähtöselvitys rinkan kanssa uudestaan. Dubaiin laskeuduttuamme kello oli noin 5 aamulla ja meidän seuraava kone kohti Kochia lähti 12 aikaa. En ole hyvä nukkumaan lentokoneissa vaikka muuten kyllä nukun käytännössä missä vain, mutta lentopelkoisena en edelleenkään osaa koneessa nukkua. Olin jo aika väsynyt tämän ensimmäisen yölennon jälkeen joten nukuin noin puolisen tuntia Dubain lentokentän penkillä kyykky asennossa. (Kaikki voi kuvitella sen mahtavan näyn siellä).

Kun vihdoin 3 tuntia aikaisemmin 9 aikaa pääsimme tekemään seuraavalle lennolle lähtöselvityksen, alkoivat mun matkan epäonnistumisten jono. Pääsin tiskille kun nainen kysy että minne olet matkalla ja siinä sit vastailin kysymyksiin asianmukaisesti. Kohta nainen kääntyi katsomaan minua ja kysyi että missä viisumi Intiaan on. Päässäni alkoi pyörimään ainaki sata kysymystä. Katsoin naista ja sanoin etten ole intiaan menossa vaan pelkästään läpikulku matkalla. Tähän lähtöselvitysessä työskentelevä nainen kysyi kavereiltaan apua että mitä tehdään kun viisumi puuttui. Tarkistin että en tarvitse viisumia malesiaan, enkä dubaiin mutta näköjään intian viisumi asiaa en niin tarkasti tutkinut, vaan ajattelin että jos vain pysähdyn siinä muutaman tunnin ajan niin jos viisuima tarvitsen niin tulen sen saamaan intian kentältä. Näin ei kuitenkaan ollut. Lähtöselvityksessä työskentelävä nainen siis sanoi että minua ei seuraavalle lennolle oteta ollenkaan ja tulen myöhästymään tästä johtuen kaikilta lennoiltani. Nainen pyysi minua vielä mennä tarkistamaan lähimmältä viisumi tiskiltä asiaa josko he tietäisivät paremmin.


Menin vielä rauhallisin mielin kysymään viisumi neuvonnasta apua kun tytöt toisella puolella vastasivat etteivät he tiedä mitä tehdä ja ohjasivat minut takaisin lähtöselvityksen pisteelle. Tämän jälkeen päätin kokeilla itse tehdä lähtöselvitystä automaateilla ja kännykällä, koska tiskillä sitä ei voinut tehdä. Eihän tämä tietenkään toiminu, vaan ruutuihin tuli aina ilmoitus tarvitsemastani viisumista. Pyysin apua noin 10 eri henkilökunnan työntekijältä ketkä pyörivät ympäriinsä auttamassa ihmisiä. Yksikään näistä ei tiennyt eikä viitsinyt alkaa asiaa selvittämään vaan ohjasivat aina vain seuraavalle kavereille, jotka kylläkin oli ihan yhtä sekaisin kuin kaikki muutkin. Joku sitten pyysi minua ottamaan yhteyttä suoraan lentoyhtiön toimistoon jonne kävelin sisään, mutta tottakai tilat oli aivan tyhjiä eikä sielun sielua näkynyt missää. Toimisto oli sulkeutunut 10 minuuttia aikaisemmin.

Tässä vaiheessa minulla oli enään lentokoneen nousuun aikaa alle 1,5 tuntia enkä ollut saanut mitään tehtyä. Jatkoin vielä kyselyä ihmisiltä ja pyysin jotain auttamaan. Kun olin 2 tuntia kysellyt apua eikä kukaan osannut auttaa, alkoi iskeä pikku paniikki. Menin takaisin lähtöselvitys luukulle, mutta eri naisen luo. Tämä kyseinen nainen oli todella ystävällinen ja lupasi alkaa tutkimaan asiaa kun näki että alkoi olla kiire ja olin käytännössä paniikin vallassa. Nainen soitti muutamia puheluita ja jutteli myöskin työkavereittensa kanssa ja kaikki sanoivat ettei lentokoneeseen ole mitään asiaa, mutta onneksi tämä ihana nainen piti pinnansa ja auttoi. Hän pyysi jos pystyisin tekemään ennakkoon seuraavien lentojen Check inin jotta hän pystyisi koneelta näkemään etten ole Intiaan jäämässä ja hän pääsisi kokeilemaan pystyisikö tekemään lähtöselvitystä.

Menin nopeesti seuraavien lentojen lentoyhtiöiden sivuille ja aloin tekemään lähtöselvitystä onlinessa. Tietenkin nettisivuilla oli jokin ongelma kännykkäversioissa enkä lähtöselvitystä pystynyt jostakin syystä itse tekemään vaikka kuinka yritin. Soitin itkien hyvälle ystävälleni suomeen jonka tiesin olevan koneen äärellä ja pyysin häntä pikaisesti tekemään lähtöselvitsen. Saimme vihdoin lähtöselvitykset tehtyä ja huomasin että mun boarding time alkoi sillä hetkellä elikkä koneeseen nousu. Alkoi paniikki taas vallata. Menin nopeasti tiskille ja nainen sai vihdoin lähtöselvityksen tehtyä. Ongelmana vain oli etten voinut tsekata laukkuani lennolle vaan minun täytyi ottaa 15 kiloa painava rinkka selkään ja toinen 7 kilon reppu käteen ja laittaa juoksuksi. Välissä tietenkin oli kaikki turvatarkastukset ja muut joiden läpi käytännössä juoksin. Tottakai porttini oli Dubain lentokentän toisessa päässä ja ei auttanut kun juosta niin lujaa ku vaan jaloista jaksaa ne reput selässä. Olin kuolla jo puolessa matkassa mutta lennolta en halunnut myöhtyä, koska tästä syystä olisin myös myöhästyny muiltakin lennoilta.

Vihdoin portille päästyäni kuulin viimeisen kuulutuksen lennolleni ja kun olin portin kohdalla, olivat he juuri porttia sulkemassa. Kerkesin siis juuri ja juuri koneeseen. Matka meni käytännössä hengitystä tasaten ja huokaillen helpotuksesta. Kun viimein laskeuduttiin Kochiin, kuulutti lentokoneen henkilökunta että minun tulisi jäädä paikalleni istumaan niin kauaksi että kaikki muut olisivat koneesta poistuneet. Siinä vaiheessa ette ymmärrä miltä tuntui. Mitä nyt taas..?
Odotin, kunnes kaikki oli koneesta poistuneet ja pääsin kysymään mistä oli kyse. Minut ohjattiin koneesta ulos ja koneen ulkopuolella minua odotti 2 Intialaista turvamiestä.

En meinannut enään uskoa todeksi kun he veivät minua jonnekkin eristettyyn huoneeseen odottamaan seuraavaa lentoa. Huone oli ihan kolkko eikä wifistä tai muusta herkuista ollut tietoakaan. Joku miehistä kävi hakemassa passini ja lippuni ja aikoi palauttaa ne seuraavalle lennolle joka lähtisi 5 tunnin päästä. Odotin ensin tämän Intialaisen miehen kanssa kahdestaan huoneessa ja juttelimme niitä näitä odotellessamme. Edes vessaan en saanut yksin mennä vaan jonkun piti lähteä ovelle katsomaan etten karkaa. Tuntui kuin olisin tehnyt jotain pahempaakin. Kun vihdoin 3 tunnin odottelun jälkeen pääsimme tekemään lähtöselvityksen, mun kroppa huusi jo apua. Jalat rakkuloilla, niska ja selkä kipeänä kaikesta siitä rinkkojen kantamisesta ja pää kipeä nukkumattomuudesta ja syömättömyydestä. En siis missään välissä ollut kerennyt edes hakea ruokaa.


Kaksi miestä tuli vihdoin hakemaan meitä ja pääsimme tekemään aivan oman turvatarkastuksen erilliseen huoneeseen, jossa minut tutkittiin hyvin tarkasti ja myös laukkuni kaivettiin läpi kotaisin.
Vihdoin päästyäni eristyksellisistä huoneesta ja nähtyään muitakin ihmisiä tuntu että vapaus oli koittanut. Edelleenkään en voinut rinkkaa laittaa ruumaan vaan minun tuli edelleen kantaa laukkujani ympäri kenttää. Koneen lähtöön oli aikaa muutama tunti vielä koska koneemme oli myöhässä. Sain vihdoin syötyä ja ilmoitettua parille kaverille ja perheelle olevani kunnossa.
Pääsin vihdoin koneeseen ja tuntui että olisin suorittanu juuri jonkun maailman ennätyksen tai suuremmankin teon.

Kuala Lumpuriin päästyäni huokasin helpotuksesta että enään olisi vain yksi lento jäljellä. Olin nukkunut siis tähän mennessä noin 1,5 tuntia. Alkoi silmäpussit aika pahasti tuntumaan ja pää ei tahtonut pysyä pystyssä. Kuala Lumpurissa päätin että nyt rinkkani menee ruumaan, koska selkäni ei enään kestänyt kannella reppuja ympäriinsä. Kun näin passi tarkastus jonot alkoi taas pala nousta kurkkuun. Konee lähtöön oli hieman yli 2 tuntia, mutta passi jonot eivät liikkuneet eteenpäin käytännössä yhtään. Aikaa kului ja kului. Vihdoin sain passintarkastuksen alta pois noin tunnin odottelun jälkeen ja kiirehdin nopeasti tekemään viimeistä lähtöselvitystä. Sain sen tehtyä ja juoksin taas hiki päässä portilleni jossa huomasin että turhaan olin juossu ja panikoinut koska aikaa oli silti noin tunti odotella. Olin siis katsonut kelloa väärin. Aivan hirveä jano oli tässä vaiheessa ja vesipullo oli tyhjä. Ajattelin että tässä odotellessa haen vettä.

Lähdin hakemaan vettä lähimmältä vesipisteeltä vesipullooni, mutta tottakai vesihana oli tässä rikki ja vettä ei tullut. Seuraava vesipiste oli aika kaukana, mutta ajattelin että lähden hakemaan sieltä, koska aikaa kuitenkin oli vielä noin tunti. Kävelin ja kävelin kunnes vihdoin näin hirveän pitkän jonon. Lähemmäs päästyäni huomasin että ihmiset jonottivat pullojen kanssa vettä. Jollekkin muullekkin oli tullut jano. Ihmisiä oli mun edessä jonottamassa varmaan noin 50 kappaletta. Jono meni eteenpäin todella hitaasti. Aikaa oli enään noin 10 minuuttia koneeseen nousuun ja olin juuri pääsemässä vesipisteen luo, kunnes edessä olevani henkilö sanoi että vesi loppui eikä vettä enään tule lisää. Tässä vaiheessa teki jo mieli itkeä. Kurkkua kuivas ja päätä särki ja joka paikkaan koski. Mitään kojua ei ollut lähettyvillä, mistä oisi vettä voinut saada ostettua kortilla ja tietenkin käteinen puuttui. Onneksi joku ihana mies tarjoutui lopulta ostamaan mulle vesipullon. Varmaan huomasi miten olin kärsimässä.

Ette voi kuvitella sitä fiilistä ku vihdoin pääsin koneeseen ja sain nukuttuakin ehkä tunnin.
Kun vihdoin laskeuduimme Melbourneen, olisin voinut käydä halaamassa joka ikistä maailman ihmistä. Olin niin helpottunu kun pääsin perille. Vielä pelkäsin että tulee jotain ongelmia vielä Australian rajalla, mutta onneksi niiltä säästyttiin ja kaikki meni hyvin. Menin pariksi yöksi kaverilleni asumaan ja voin kertoa että kun pääsin syömään, ja suihkuun ja nukkumaan, niin tuntui ehkä ihanimmalle ikinä! Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tarkistakaa ystävät rakkaat siis matkoillenne aina vakuutukset, ja viisumit ja kaikki paperi asiat, ja huolehtikaa että kaikki on kunnossa ennen matkaa! Tästä reissusta opimme paljon.


keskiviikko 31. tammikuuta 2018

MUUTTO RINKKAAN

Aika on tullut. Hiljaiselo blogissa on kestänyt noin vuoden verran ja pahoittelen sitä. Paljon on kerennyt tapahtua, mutta nyt on aika herättää tämä henkiin uudelleen. Viime vuoteen on mahtunu paljon. Pääsääntöisesti vietin kuitenkin vuoden suomesssa. Tein muutamia lyhyempiä reissuja joista en ole edes jaksanut kirjoittaa. Malta, Tukholma, Norja ja suomen lappi on ollut listoilla viime vuoden. Nyt on kuitenkin tilanne se, että muutin juuri kalusteeni ja tavarani varastoon, ja otin yksisuuntaisen lennon minnekkäs muualle kuin takaisin Australiaan. 


Tällä hetkellä istun lentokentällä odottamassa lähtöä, ja fiilistelen tulevaa. Minulla ei ole oikeastaan minkäänlaisia suunnitelmia reissulta. Nyt mennään sinne minne hyvältä tuntuu. Lomailen ensin varmaan muutaman kuukauden, ja sitten pitäis alkaa etsimään töitä. Lennän ensin Melbourneen ja sieltä sitten suuntaan eteenpäin jossain välissä.


Jotenkin outoa että mulla jännittää tämä reissu jopa hitusen enemmän kuin mun ensimmäinen reissu Australiaan. Ehkä johtuu siitä ettei mulla oo nyt minkäänlaista suunnitelmaa, vaan meen ja katon mitä tapahtuu. Reissun pituudesta en osaa vielä sanoa mitään, mutta tullaan sit suomeen ku tuntuu siltä. Odotan eniten tältä reissulta sitä vapauden tunnetta ja huolettomuutta mitä tämän kaltaiset reissut yleensä antaa. Eniten kuitenkin odotan näkeväni mun muutamaa erittäin rakasta ystävää, ketkä on vielä siellä.


Kirjoittelen myöhemmin lisää, kunhan olen perille päässyt ja asiat on hiukan selvempää. Nyt kuitenkin lupaan skarpata tämän blogin kanssa ja pitää teidät mun reissulla mukana.

Onko teistä muista reissaajista mukavampi tehdä reissut sen enempää suunnittelematta ja ihan fiiliksen mukaan, vai teettekö yleensä tarkan suunnitelman?


sunnuntai 8. lokakuuta 2017

MALTA- TAPPAVAT TAKSIKUSKIT JA RUMIN TATUOINTI

Tappavat taksikuskit, ruma tatuointi ja iso torakka huoneessamme. Tästä meidän reissu koostu Maltalla. 



Palataan ajassa taaksepäin muutamia kuukausia ja aikaan jolloin päätettiin lähteä serkkuni kanssa Maltalle lomailemaan. Päätös lähdöstä oli nopea, niinkun minun kaikki muutkin päätökset. 
Näin minun vuoden reppureissauksen jälkeen haluttiin ottaa pakettina lennot ja hotellit. Tavallaan hyvä idea, mutta toisaalta olis ollut kiva nähdä vähän vielä enemmän. 
Paikka missä hotelli sijaitsi oli St. Julian's, joka sijaitsee pääkaupungista eli Valletasta vain joku 7-8 kilometriä. Matka kentältä hotellille, oli pieni shokki ainaki minulle, koska ympärillä kaikki talot oli jotenki tosi kolkkoja ja huono kuntoisia. Hetken aikaa piti miettiä että mihin ollaan oikein tultu, mutta ku saavuttiin St. Juliansin alueelle, alkoi onneksi shokki vähän helpottaa.


Hotelli oli ihan kivan näköinen, omalla uima-altaalla varustettu hotelli jossa oli kyllä hyvät oltavat, ainakin siihen asti että heräsin yhtenä yönä kaverin kiljuntaan kun torakka asustelikin siellä meidän kanssa. Ei auttanut kun keskellä yötä alkaa tekemään tutkinta ettei sängyissä ole torakoita tai muita seuralaisia. Loppu loma hotellin puolesta menikin siihen, että joka nurkka tutkittiin ja matkalaukut kaiveltiin hyvin läpi. 





Ranta oli ihanan näköinen ja vesi kirkkaan sinistä, mutta hiekkarannoista ei kyllä ollut tietoakaan.. Joka paikassa oli vain kiviä ja kallioita, joten päädyttiin vain makoilemaan hotellin uima-altailla. 
No pari päivää jaksettiin vain makoilla, rentoutua ja ottaa aurinkoa, mutta sitten piti tehdä jotain. Päätettiin ostaa meille Comino blue lagoonille liput. Voin kertoa että oli ehkä paras idea koko reissulla. Paikka oli nimittäin aivan mieletön! Paikassa oli todella paljon turisteja, mutta jotenki edes se ei haitannu kun ihasteltiin niitä mielettömiä maisemia. Vesi oli niin kirkkaan sinistä että en meinannu uskoa todeksi.. Tuli hiukan mieleen Australiassa sijaitseva Fitzroy Island. 


Kun Blue lagoonista oltiin selviydytty, päätettiin lähteä päiväreissulle Vallettaan eli pääkaupunkiin. Paikka oli kyllä kaunis ja erinlainen, mutta jotenkin omaan makuun tosi sekava. Kierreltiin ja käveltiin vain paikasta toiseen ja yritettiin löytää jotain mielenkiintoista. Keskustassa oli paljon katutaiteilijoita, jotka myivät omia teoksiaan, ja päädyttiinkin hölmönä testaamaan yhtä.. Mulla on pitkään ollut tatuointi kuume, ja haluaisin älyttömästi ottaa jonkun pienen tatuoinnin käteen. Noh, yksi näistä katutaiteilijoista teki näitä kuuluisia henna-tatuointeja. Miehän fiksuna tyttönä päätin, että no jos nyt kokeiltais miltä tuntuis jos otettaisiin tatuointi. Kyllähän se noin kuukauden pysyy paikoillaan, joten vähän sais fiilistä tatuoinnista. Tämä mies joka tatuointeja teki, vakuutteli meille että tekee sitä ammatikseen, ja pöytä olikin täynnä kuvia erilaisista tatunoinneista mitä se oli kuulemma tehnyt. Kuvat tatuoinneista oli tosi haastavia, ja tekijä sanoi että saan valita minkä kuvan vain että hän pystyy tekemään mitä vain. Valitsin sitten kännykästä kuitenkin kaiken varalta mahdollisimman helpon kuvan, joka toi mieleen sen reissu fiiliksen eli palmun..
Noh, kaikki varmaan jo arvaa mitä tapahtu.. Kuvasta ei todellakaan tullut sitä mitä siitä piti.. Palmu muistutti lähinnä risukasaa, tai jotain aivan muuta. En tienny oisko siinä tilanteessa pitänyt itkeä vai nauraa.. Vatsalihakset kipeänä mentiin illalla hotellille hinkkaamaan sitä tatuointia pois joka mun onneksi vähän haalistukin.. Onneksi tästä traumasta selvittiin ja pian olikin aika lähteä kotiin.






Otettiin taksi joka vei meidät hotellista takaisin kentälle ja voin kertoa etten ikinä ole pelännyt niin paljon. Kaikki minut tuntevat ihmiset tietää etten vauhtia pelkää ja olen itsekkin aika raskaalla kaasujalalla aina liikenteessä, mutta tänä matkana olin varma että me ei hengissä selvitä. Taksikuski ajoi vähintään 120 km/h, myös niillä 40-50km/h alueilla. Mutkiteltiin ja luikerreltiin jokaisen auton välistä ja tehtiin äkkijarrutuksia vähän väliä.. Isossa risteyksessä, kuski päätti ottaa pienen oikoreitin ja oikaista paikasta jossa ei todellakaan saanut ajaa ja kiilasi jonkun auton eteen, ja siinä tilanteessa kolari ei ollut kaukana. Poliisit näki tämän tilanteen ja pysäytti kuskin, jolloin kuski hyppäsi autosta ulos ja alkoi huutamaan ties mitä poliiseille. Näytti siltä ettei edes poliisit pystyny tälle mitään tekemään ku muutama sekuntti niin se oli takaisin autossa, ja sama meno jatkui. Piti muutaman kerran huokaista syvään ku saavuttiin lentokentälle, että selvittiin hengissä. 


Vaikka reissu olikin täynnä käännekohtia, oli meillä uskomattoman ihana ja rentouttava ja ennen kaikkea hauska reissu! Suositteen Maltaa lämpimästi.