maanantai 12. helmikuuta 2018

KATASTROFAALINEN LENTOMATKA

Kun Helsingin lentokentällä viikko sit lähdin takaisin Australiaan, en vielä tiennyt minkälainen painajainen mun lentomatka tulisi olemaan. Katsoin ensinnäkin lippuja pari viikkoa lipun ostamisen jälkeen ja ajattelin että mitkä ihmeen liput oon ostanut. Lentoaika oli 48,5 tuntia Helsigistä Australiaan. Ensin lensin Oulusta helsinkiin, sitten Helsingistä Dubaiin, Dubaista lensin Kochiin, sieltä sitten Kuala Lumpuriin ja sieltä vihdoin ja viimein Melbouneen. Edessäni oli 5 lentoa.

En tiedä edelleenkään missä pöperöissä olen tämmöiset lennot itselleni ostanut, mutta lippuja ei kuitenkaan voinut vaihtaa, joten ei ollut vaihtoehtoa kun kärsiä nämä. Helsingissä vielä kaikki oli hyvin ja pääsin hyvin vauhtiin ja olin levännyt suht. hyvin edellisen yön. Jokainen lippu oli tietenkin eri lentoyhtiöltä ja kaikki eri lipuilla, joka tarkoittaa sitä että minun täytyi jokaisella lentokentällä
ottaa rinkkani pois ruumasta ja tehdä lähtöselvitys rinkan kanssa uudestaan. Dubaiin laskeuduttuamme kello oli noin 5 aamulla ja meidän seuraava kone kohti Kochia lähti 12 aikaa. En ole hyvä nukkumaan lentokoneissa vaikka muuten kyllä nukun käytännössä missä vain, mutta lentopelkoisena en edelleenkään osaa koneessa nukkua. Olin jo aika väsynyt tämän ensimmäisen yölennon jälkeen joten nukuin noin puolisen tuntia Dubain lentokentän penkillä kyykky asennossa. (Kaikki voi kuvitella sen mahtavan näyn siellä).

Kun vihdoin 3 tuntia aikaisemmin 9 aikaa pääsimme tekemään seuraavalle lennolle lähtöselvityksen, alkoivat mun matkan epäonnistumisten jono. Pääsin tiskille kun nainen kysy että minne olet matkalla ja siinä sit vastailin kysymyksiin asianmukaisesti. Kohta nainen kääntyi katsomaan minua ja kysyi että missä viisumi Intiaan on. Päässäni alkoi pyörimään ainaki sata kysymystä. Katsoin naista ja sanoin etten ole intiaan menossa vaan pelkästään läpikulku matkalla. Tähän lähtöselvitysessä työskentelevä nainen kysyi kavereiltaan apua että mitä tehdään kun viisumi puuttui. Tarkistin että en tarvitse viisumia malesiaan, enkä dubaiin mutta näköjään intian viisumi asiaa en niin tarkasti tutkinut, vaan ajattelin että jos vain pysähdyn siinä muutaman tunnin ajan niin jos viisuima tarvitsen niin tulen sen saamaan intian kentältä. Näin ei kuitenkaan ollut. Lähtöselvityksessä työskentelävä nainen siis sanoi että minua ei seuraavalle lennolle oteta ollenkaan ja tulen myöhästymään tästä johtuen kaikilta lennoiltani. Nainen pyysi minua vielä mennä tarkistamaan lähimmältä viisumi tiskiltä asiaa josko he tietäisivät paremmin.


Menin vielä rauhallisin mielin kysymään viisumi neuvonnasta apua kun tytöt toisella puolella vastasivat etteivät he tiedä mitä tehdä ja ohjasivat minut takaisin lähtöselvityksen pisteelle. Tämän jälkeen päätin kokeilla itse tehdä lähtöselvitystä automaateilla ja kännykällä, koska tiskillä sitä ei voinut tehdä. Eihän tämä tietenkään toiminu, vaan ruutuihin tuli aina ilmoitus tarvitsemastani viisumista. Pyysin apua noin 10 eri henkilökunnan työntekijältä ketkä pyörivät ympäriinsä auttamassa ihmisiä. Yksikään näistä ei tiennyt eikä viitsinyt alkaa asiaa selvittämään vaan ohjasivat aina vain seuraavalle kavereille, jotka kylläkin oli ihan yhtä sekaisin kuin kaikki muutkin. Joku sitten pyysi minua ottamaan yhteyttä suoraan lentoyhtiön toimistoon jonne kävelin sisään, mutta tottakai tilat oli aivan tyhjiä eikä sielun sielua näkynyt missää. Toimisto oli sulkeutunut 10 minuuttia aikaisemmin.

Tässä vaiheessa minulla oli enään lentokoneen nousuun aikaa alle 1,5 tuntia enkä ollut saanut mitään tehtyä. Jatkoin vielä kyselyä ihmisiltä ja pyysin jotain auttamaan. Kun olin 2 tuntia kysellyt apua eikä kukaan osannut auttaa, alkoi iskeä pikku paniikki. Menin takaisin lähtöselvitys luukulle, mutta eri naisen luo. Tämä kyseinen nainen oli todella ystävällinen ja lupasi alkaa tutkimaan asiaa kun näki että alkoi olla kiire ja olin käytännössä paniikin vallassa. Nainen soitti muutamia puheluita ja jutteli myöskin työkavereittensa kanssa ja kaikki sanoivat ettei lentokoneeseen ole mitään asiaa, mutta onneksi tämä ihana nainen piti pinnansa ja auttoi. Hän pyysi jos pystyisin tekemään ennakkoon seuraavien lentojen Check inin jotta hän pystyisi koneelta näkemään etten ole Intiaan jäämässä ja hän pääsisi kokeilemaan pystyisikö tekemään lähtöselvitystä.

Menin nopeesti seuraavien lentojen lentoyhtiöiden sivuille ja aloin tekemään lähtöselvitystä onlinessa. Tietenkin nettisivuilla oli jokin ongelma kännykkäversioissa enkä lähtöselvitystä pystynyt jostakin syystä itse tekemään vaikka kuinka yritin. Soitin itkien hyvälle ystävälleni suomeen jonka tiesin olevan koneen äärellä ja pyysin häntä pikaisesti tekemään lähtöselvitsen. Saimme vihdoin lähtöselvitykset tehtyä ja huomasin että mun boarding time alkoi sillä hetkellä elikkä koneeseen nousu. Alkoi paniikki taas vallata. Menin nopeasti tiskille ja nainen sai vihdoin lähtöselvityksen tehtyä. Ongelmana vain oli etten voinut tsekata laukkuani lennolle vaan minun täytyi ottaa 15 kiloa painava rinkka selkään ja toinen 7 kilon reppu käteen ja laittaa juoksuksi. Välissä tietenkin oli kaikki turvatarkastukset ja muut joiden läpi käytännössä juoksin. Tottakai porttini oli Dubain lentokentän toisessa päässä ja ei auttanut kun juosta niin lujaa ku vaan jaloista jaksaa ne reput selässä. Olin kuolla jo puolessa matkassa mutta lennolta en halunnut myöhtyä, koska tästä syystä olisin myös myöhästyny muiltakin lennoilta.

Vihdoin portille päästyäni kuulin viimeisen kuulutuksen lennolleni ja kun olin portin kohdalla, olivat he juuri porttia sulkemassa. Kerkesin siis juuri ja juuri koneeseen. Matka meni käytännössä hengitystä tasaten ja huokaillen helpotuksesta. Kun viimein laskeuduttiin Kochiin, kuulutti lentokoneen henkilökunta että minun tulisi jäädä paikalleni istumaan niin kauaksi että kaikki muut olisivat koneesta poistuneet. Siinä vaiheessa ette ymmärrä miltä tuntui. Mitä nyt taas..?
Odotin, kunnes kaikki oli koneesta poistuneet ja pääsin kysymään mistä oli kyse. Minut ohjattiin koneesta ulos ja koneen ulkopuolella minua odotti 2 Intialaista turvamiestä.

En meinannut enään uskoa todeksi kun he veivät minua jonnekkin eristettyyn huoneeseen odottamaan seuraavaa lentoa. Huone oli ihan kolkko eikä wifistä tai muusta herkuista ollut tietoakaan. Joku miehistä kävi hakemassa passini ja lippuni ja aikoi palauttaa ne seuraavalle lennolle joka lähtisi 5 tunnin päästä. Odotin ensin tämän Intialaisen miehen kanssa kahdestaan huoneessa ja juttelimme niitä näitä odotellessamme. Edes vessaan en saanut yksin mennä vaan jonkun piti lähteä ovelle katsomaan etten karkaa. Tuntui kuin olisin tehnyt jotain pahempaakin. Kun vihdoin 3 tunnin odottelun jälkeen pääsimme tekemään lähtöselvityksen, mun kroppa huusi jo apua. Jalat rakkuloilla, niska ja selkä kipeänä kaikesta siitä rinkkojen kantamisesta ja pää kipeä nukkumattomuudesta ja syömättömyydestä. En siis missään välissä ollut kerennyt edes hakea ruokaa.


Kaksi miestä tuli vihdoin hakemaan meitä ja pääsimme tekemään aivan oman turvatarkastuksen erilliseen huoneeseen, jossa minut tutkittiin hyvin tarkasti ja myös laukkuni kaivettiin läpi kotaisin.
Vihdoin päästyäni eristyksellisistä huoneesta ja nähtyään muitakin ihmisiä tuntu että vapaus oli koittanut. Edelleenkään en voinut rinkkaa laittaa ruumaan vaan minun tuli edelleen kantaa laukkujani ympäri kenttää. Koneen lähtöön oli aikaa muutama tunti vielä koska koneemme oli myöhässä. Sain vihdoin syötyä ja ilmoitettua parille kaverille ja perheelle olevani kunnossa.
Pääsin vihdoin koneeseen ja tuntui että olisin suorittanu juuri jonkun maailman ennätyksen tai suuremmankin teon.

Kuala Lumpuriin päästyäni huokasin helpotuksesta että enään olisi vain yksi lento jäljellä. Olin nukkunut siis tähän mennessä noin 1,5 tuntia. Alkoi silmäpussit aika pahasti tuntumaan ja pää ei tahtonut pysyä pystyssä. Kuala Lumpurissa päätin että nyt rinkkani menee ruumaan, koska selkäni ei enään kestänyt kannella reppuja ympäriinsä. Kun näin passi tarkastus jonot alkoi taas pala nousta kurkkuun. Konee lähtöön oli hieman yli 2 tuntia, mutta passi jonot eivät liikkuneet eteenpäin käytännössä yhtään. Aikaa kului ja kului. Vihdoin sain passintarkastuksen alta pois noin tunnin odottelun jälkeen ja kiirehdin nopeasti tekemään viimeistä lähtöselvitystä. Sain sen tehtyä ja juoksin taas hiki päässä portilleni jossa huomasin että turhaan olin juossu ja panikoinut koska aikaa oli silti noin tunti odotella. Olin siis katsonut kelloa väärin. Aivan hirveä jano oli tässä vaiheessa ja vesipullo oli tyhjä. Ajattelin että tässä odotellessa haen vettä.

Lähdin hakemaan vettä lähimmältä vesipisteeltä vesipullooni, mutta tottakai vesihana oli tässä rikki ja vettä ei tullut. Seuraava vesipiste oli aika kaukana, mutta ajattelin että lähden hakemaan sieltä, koska aikaa kuitenkin oli vielä noin tunti. Kävelin ja kävelin kunnes vihdoin näin hirveän pitkän jonon. Lähemmäs päästyäni huomasin että ihmiset jonottivat pullojen kanssa vettä. Jollekkin muullekkin oli tullut jano. Ihmisiä oli mun edessä jonottamassa varmaan noin 50 kappaletta. Jono meni eteenpäin todella hitaasti. Aikaa oli enään noin 10 minuuttia koneeseen nousuun ja olin juuri pääsemässä vesipisteen luo, kunnes edessä olevani henkilö sanoi että vesi loppui eikä vettä enään tule lisää. Tässä vaiheessa teki jo mieli itkeä. Kurkkua kuivas ja päätä särki ja joka paikkaan koski. Mitään kojua ei ollut lähettyvillä, mistä oisi vettä voinut saada ostettua kortilla ja tietenkin käteinen puuttui. Onneksi joku ihana mies tarjoutui lopulta ostamaan mulle vesipullon. Varmaan huomasi miten olin kärsimässä.

Ette voi kuvitella sitä fiilistä ku vihdoin pääsin koneeseen ja sain nukuttuakin ehkä tunnin.
Kun vihdoin laskeuduimme Melbourneen, olisin voinut käydä halaamassa joka ikistä maailman ihmistä. Olin niin helpottunu kun pääsin perille. Vielä pelkäsin että tulee jotain ongelmia vielä Australian rajalla, mutta onneksi niiltä säästyttiin ja kaikki meni hyvin. Menin pariksi yöksi kaverilleni asumaan ja voin kertoa että kun pääsin syömään, ja suihkuun ja nukkumaan, niin tuntui ehkä ihanimmalle ikinä! Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tarkistakaa ystävät rakkaat siis matkoillenne aina vakuutukset, ja viisumit ja kaikki paperi asiat, ja huolehtikaa että kaikki on kunnossa ennen matkaa! Tästä reissusta opimme paljon.


30 kommenttia:

  1. Huhhuh mikä koettelemus, en olis selvinnyt, olisin mennyt johonkin nurkkaan itkemään :D Nohh loppu hyvin kaikki hyvin! Hemmetti, kun ollaan taas menty näin ristiin, olis kiva ollu nähdä Melbournessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha😂 oli aivan kamalaa. Kyllä mulla itku pääsi jo Dubaissa mut sit kasasin itteni ja jaksoin loppuun asti:D oli tää sen arvosta. Ja niin mentiin. Ootteko missään vaiheessa tulossa takas tänne? Oon Melbournes ainaki kesäkuuhun asti ellen pidempäänki:)

      Poista
  2. Voi ei, miten rasittava matka tuo on varmasti ollut!! Onneksi selvisit määränpäähäsi! Meillä kävi vähän samalla tavalla viime keväänä, kun olimme menossa Nepaliin ja välilasku oli Delhissä. Meidän alunperin varattu lentoyhtiömme ei suostunut ottamaan rinkkoja ruumaan, jos ei ole Intian viisumia, ja odoteltuamme monta tuntia vaihtotiskin edessä tuli ratkaisuksi vain ostaa uudet lennot. Silloin muistan, kuinka älyttömästi tuo kiukutti huonosti nukutun yön jäljiltä ja siitä jäi pieni pelko perseeseen paluumatkaa odottelemaan :D Silloin olimme onneksi varautuneet ja saimme myös rinkat matkustamoon! Ärsytti Delhissä, kun tuntui ettei kukaan tehnyt asian eteen mitään, jos ei käynyt puolen tunnin välein muistuttelemassa olemassa olostaan eikä netti tietenkään toiminut, jotta olisi voinut niitä uusia lentoja metsästää siinä pienoisessa paniikissa. Silloin vannoin, etten enää koskaan palaisi Intiaan, mutta nyt nuo tunteet ovat laantuneet ja lähtisin mielelläni Intian ihmeitä tutkimaan! Meidän tarinasta lyhyesti blogissa, vaikka ei kyllä ollutkaan mitään sun kohtaloon verrattuna!
    https://trustmeimastudent.blogspot.fi/2017/05/reissupaiva-nro-1-tunteiden.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha niiinpä:D Ja voiei.. kuulostaa aivan hirveeltä tuokin. Ja tuo oli Dubaissakin ongelma et kukaan ei edes viitsinyt selvittää tai auttaa. Se viimenen nainen vasta auttoi onneksi. Mäki sanoin etten koskaan tuu enään intiaan koska jäi niin paska maku suuhun tosta säätämisestä, mutta eihän sitä tiedä:D

      Poista
  3. Nyt on ollut kyllä ihan liian monta muuttujaa matkassa... Onneksi selvisisit perille kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, mutta onneksi kaikki menni lopuksi hyvin ja pääsin ehjänä perille :)

      Poista
  4. Painajaismaista... olen jotenkin luopunut siitä ajatuksesta, että pystyisin ajattelemaan kunnolla vanhoilla silmillä. Siksi lentokoneessa on pakko nukkua ja jos se on kerta kaikkiaan mahdotonta, niin ainakin meditoimaan. Viisumi Intiaan on pelkkää kiusaa, ihan kuin Euroopasta ihmiset ryntäisivät joukolla Intiaan. Todennäköisesti kysymys on siitä, että EU on tehnyt konnankoukkuja intialaisille matkustavaisille, jonka takia Intia pottuilee viisumilla. Olin dormikaverina kanadalaiselle, joka halusi palavasti Venäjälle, mutta hän ei saisi viisumia kuin kotimaastaan eikä näin talvella ole viisumivapaita risteilyitä. Hän suunnitteli palaavansa maaliskuussa Suomeen ja menevänsä sitten viisumivapaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin painajaismaista. Minäkin aina yritän nukkua ja monesti oon koko lennon ajan silmät kiinni, mutta uni ei vaan tule. Ehkä mä vielä joskus opin. Joo en tiedä mikä tuo Intian viisumi hässäkän syy on, mutta raivostuttava se on joka tapauksessa.

      Poista
  5. Auts, olisin varmaan jo luhistunut matkan varrella. Vaan mitä opimme, koskaan ei pidä antaa periksi. Asioilla on todellakin taipumus järjestyä, vaikka välillä näyttää kovin epätoivoiselta. Hienoa, että lopulta pääsit onnellisesti perille. Onpahan mitä muistella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no meinasi mullekkin niin käydä, mutta ei ollut vaihtoehtoa kun aina kasata itteni ja jatkaa eteenpäin. Ja joo tuli huomattua että kyllä ne asiat järjestyy vaikka joskus näyttää erittäin huonolta. Onneksi pääsin perille ja nyt kaikki hyvin. :)

      Poista
  6. Ai kamala miten hirveä kokemus, mutta siitäkin selvisit kunnialla! :) Ei kyllä itsellenikään olisi välttämättä tullut mieleen hankkia viisumia pelkkää välilaskua varten, kun ei kuitenkaan poistu lentokentältä maahan. Täytyy pitää asia mielessä seuraavan kerran kun varaan välilaskullisia lentoja...

    VastaaPoista
  7. Oli todellakin hirveä kokemus. Ja ei sitä jotenkin edes aatellu että tarvis sen viisumin välilaskun takia, mutta jatkossa tietää tutkia tarkasti kaikki nuokin asiat ja kannattaa myös kaikkien muidenkin :D

    VastaaPoista
  8. Apua, miten hirvittävä kokemus kun sullekin varmaan muutenkin välillä hankalaa koneessa jne lentopelkoisena mutta onneksi loppu hyvin kaikki hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha no elä mitää:D noh kaikki kunnossa nyt:)

      Poista
  9. Voi jeesus apua mikä kokemus!! Vikaanhan se tietysti lähti jo heti siinä kohtaa kun tulit varanneeksi viisi erillistä lentoa, mutta ehkä sitä virhettä et enää tämän jälkeen tee toiste :D :D Kyllä ansaitsisit jonkun vuoden matkustaja -mitalin tuosta kaikesta suoriuduttuasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhaha no siitä se kaikki lähti. Et tiedä ku parin viiikon jälkeen puukkaamisen jälkeen katoin niitä lippuja niin olin että mitä ihmettä oon ostanut että ei kukaan ole näin tyhmä:D vissiin ollu vähän hällä väliä fiilis sillo:D Haha vähintään ansaitsisin:Dd

      Poista
  10. Näin jo vähän seniorimpana matkailun harrastajana olen melkein huvittuneena (sorry!!!) seurannut näitä lentolippukommelluksia. Ainakin parista sellaisesta edullisesta lentolippuostoksesta olen onnistunut lukemaankin, että sinne menivät liput, kun jo ensimmäinen legi jäi käyttämättä puuttuvan viisumin takia. Maabongareina olemme jo pitempään matkustaneet sen verran paljon myös viisumeja vaativissa maissa, että osaamme vähänkin eksoottisemman maan osalta epäillä moisen tarvetta - ja toisaalta vältämme kyllä välilaskuja Intiassa, Kiinassa ja Venäjällä muutenkin. Viisumikuviothan vaikka ne suomalaisesta harmillisilta joskus tuntuvatkin, niin ovat sittenkin kokonaisuudessaan nykymaailmassa hyvinkin tarpeellisia, sillä nehän ovat useimmiten vastavuoroisia, eli ehkei Suomikaan kuitenkaan haluaisi, että kaikkialta maailmasta saisi vapaasti, viisumitta, matkustaa Suomeen.
    Muista nyt kuitenkin edullisia lentoja varatessasi, että maailmassa on myös maita, johon suomalaiseltakin viisumin saaminen on lähes mahdotonta eikä todellakaan onnistu lentokentällä on arrival, kuten esimerkiksi Saudi-Arabia, Päiväntasaajan Guinea ja Angola, nämä nyt ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no ymmärrän kyllä :D Kylläkai sitä olisi noi viisumi asiatkin tarkistanut paremmin, mutta jotenki ajattelin että ku kyseessä on vain välilasku pariksi tunniksi, niin viisumia ei tarvitsisi tai jos tarvii niin sen saisi kentältä sitten. Mutta näinhän se ei nyt tietenkään menny, mutta osaapahan enskerralla tarkistaa paremmin asiat. Mutta hyvä tietää jatkoa varten myös noi mainitsemat paikat. Kiitos näistä!

      Poista
  11. Huh mikä kokemus ja olet kyllä oikea teräsmimmi kun tosta selvisit - varmasti aika voittajafiilis perillä Melbournessa! Onneksi kaikki järjestyi ja olet nyt perillä nauttimassa auringosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voin kertoa että oli aika iso voittaja fiilis ku pääsi perille onnistuneesti. :)

      Poista
  12. Onpa ollut varsinainen lentomatka! Oli hyvä lukea tästä, jotta voi itsekin oppia pohtimaan, mitä kaikkea on otettava huomioon kun kauemmas lähtee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei aina edes muista tarkistaa kaikkia asioita matkalle lähtiessään. Tämä on hyvä muistutus siitä. :D

      Poista
  13. Aikamoisia kommelluksia :D onneksi selvisit lopulta perille asti! Tämä on kyllä hyvä muistutus siitä, että kannattaa tarkistaa aina kaikki viisumiasiat - myös niillä välilaskuilla.

    VastaaPoista
  14. Pakko myöntää ettei itselläkään olisi tullut mieleen että välilaskulla pitäisi olla viisumi. Hyvä tietää näin jatkoa ajatellen.

    Samaistun tuohon juoksuun lentokentän läpi. Pari kertaa juossut Pariisin kentällä lapsi kainalossa ja laukku olalla ja matka vaan jatkuu ja jatkuu... en enää ikinä ota parin tunnim vaihdoilla pariisin kautta lentoja, siellä tulee aina kiire!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä tullut kyllä mieleen ku näitä viisumi asioita mietin, että muutaman tunnin välilaskun takia tarvitsisi hakea viisumia jonka saaminen normaalisti kestäisi noin 60 päivää. Ja hyih tuokin kuulostaa katastrofilta.. Itsekkin suosin niitä vähän pidempiä välilaskuja, niin eipähän ainakaan tuu kiire ja paniikki.

      Poista
  15. Mikä jännityskertomus, sydän syrjällään tätä luki mutta onneksi oli onnellinen loppu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha sitä se myös oli. Loppu hyvin, kaikki hyvin onneksi :)

      Poista
  16. Heippa, ja auts ollut varmaan aika kuumottavaa ja uuvuttavaa. Eniten stressaa se jos alkaa tulla ylimääräisiä kuluja kaikesta säätämisestä ja sitten nuo kenttien jonot... Itse myöhästyin just Moskovassa jatkolennolta kun passintarkastukset ja turvatarkastukset eivät vetäneet yhtään. Vaikea välillä käsittää miksi niihin ei saada lisää kapasiteettia ja sujuvuutta. Mutta varmaan sen jo tästä opitkin että sittenkin parempi yhdelle lipulle kaikki lennot, niin apuja saa paremmin ja uudet liput jos joltain lennolta myöhästyy. Vaihtolippuja ei taideta myydäkään ilman noita viisumivaroituksia tai niin että on lupa vaihtaa kentällä konetta. Joskus oon lennellyt Intian vaihdon kautta, eikä ole ollut mitään ongelmaa. Mutta hienoa että pääsit perille, varmaan aika sankariolo siinä vaiheessa :) Reissussa kyllä oppii aina, siltä ei voi välttyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa. Tuo kyseinen matka oli kyllä aivan todella uuvuttava. Voin kertoa ku täällä perillä sänkyyn pääsi niin meinasi itku tulla ko oli niin väsyny koko matkasta.

      Toi on kyllä aivan raivostuttavaa että myöhästyy jatkolennolta tommosen syyn takia.. Niiden pitäis olla niin nopeat ja sujuvat just tämänkin syyn takia, koska ihmisillä on jatkolentoja.. Tai pitäs jotenki edes erottaa ne että jatkolennoille meneville olisi omat jonot jotka vetäisi nopeampaa. Ja ehdottomasti opin että enskerralla kaikki samalle lipulle. Aina onneksi oppii jotain uutta ja tuolla reissulla opin kyllä paljon taas lisää :D

      Poista