YKSINÄISYYS MATKUSTELLESSA

Taas on vierähtänyt hetki siitä kun viimeksi olen kirjoittanut.. Yhtäkkiä tuli tänään voimakas tarve kirjoittaa teille ja kertoa teille mitä on meneillään ja mitä kaikkea on tapahtunut.







Tulin tosiaan takaisin Australiaan tammi/helmikuun vaihteessa ja olen tosiaan vielä täällä.
Mulla on ollut aika vaikea kausi takana täällä ja suoraan sanottuna oon ollut aika tosi hukassa mitä oikeasti haluan. Useat teistä tietää että mulla on aika pitkältä ajalta masennustaustaa. Masennus on kyllä kadonnut tässä muutama vuosi sitten, mutta nyt on taas paljon asioita tapahtunut ja tunnen masennuksen tulleen takaisin elämääni.


Jokainen joka on matkustellut paljon tai edes hieman yksikseen ymmärtää varmaan joltakin osin mistä aijon puhua seuraavaksi. Yksinäisyys matkustellessa.
Tosiaan vuonna 2016 kun ensimmäisen kerran lähdin Australiaa yksin reppu selässä ja ei mitään tietoa minne olin matkalla tai ketä tulisin matkallani törmäämään, oli tosi kiinnostavaa ja jännittävää.
Oon aina ollut ihminen joka tykkää olla paljon omissa oloissa ja viihdyn hyvin yksikseen ja nautin siitä vapaudesta mitä esim yksinmatkustelu minulle henkilökohtaisesti antaa.


Olen kokeillut paljon reppureissaamista tai yleisestikkin reissaamista ryhmissä ja pienissä kaveriporukoissa, mutta olen huomannut sen itsessäni että muutaman päivän sisällä haluan jo omaan rauhaan ja lähteä omille teilleen.
Tänä vuonna kun takaisin Melbourneen muutin taas yksin, tuntui hyvältä taas hiukan olla itsekseen ja tehdä juuri niitä asioita joita itse halusin eikä tarvitse elää toisten pillin mukaan.


Asetuin kuitenkin mun lempi kaupunkiin Melbourneen joka tuntuu enemmän kodilta minulle kun Suomi. Olen ollut töissä aina silloin tällöin ja reissaillut aina silloin tällöin. Tuntuu et Melbourne on paikka jonne haluan asettua. Vaikka kuinka rakastan tätä paikkaa ja tätä kulttuuria ja kaikkea, on täälläkin ne huonot puolensa. Jos kukaan teistä tietää mitään Australiasta, niin tiedätte varmasti kuinka kalliit vuokrat täällä on etenkin isoimmissa kaupungeissa. Yksin on turha edes haaveilla asumista ja en itse pysty asua missään hostelleissa ja kimppakämpissä joita täällä on joka nurkassa.


Suomessa olen aina asunut yksin ja tuntuu hankalta asua 6-8 ihmisen kanssa pienessä kämpässä jossa vain 2-3 huonetta ja yksi vessa. Ei todellakaan hyväksi mun mielenterveydelle :D
Hyvä puoli näissä kimppakämpissä on kuitenkin se, että tutustuu uusiin ihmisiin aivan älyttömän helposti. Nyt kun asun kämpässä vain 3 muun ihmisen kanssa tuntuu luksukselta, mutta hyvin yksinäiseltä. En oikeastaan jaa mitään kämppäkavereideni kanssa. Kaikki ystäväni ovat käytännössä kotoisin eri puolilta maailmaa. Omistan vain 2 paikallista kaveria joita nään ehkä kerran kuukaudessa. Loput ystävistäni on näitä reppureissaajia jotka pysyvät kaupungissa kuukauden tai kaksi. On hirveän vaikeaa luoda ystävyys suhdetta ihmisiin jotka lähtevät juuri kun olet pääsemässä paremmin ihmisen sisälle. Musta on tuntunut todella yksinäiseltä ja väsyttävältä rakentaa kunnon ystävyys suhteita kenenkään kanssa ja oon huomannut että viimeisen parin kuukauden aikana en oo ollut kiinnostunut näkemään ketään. Huomaan sen itsessäni etten edelleenkään tykkää hyvästeistä ja on jotenkin todella hankalaa aina sanoa hyvästit ystävälle johon juuri olet tutustunut kunnolla ja yrittää alkaa löytään toista korvaavaa ystävää.



Välillä vaan toivoisin että mulla ois täällä ne muutamat ystävät ketä mulla on suomessa. Olisi jotenkin ihana yhdistää nämä monet asiat yhteen ja samaan. Täällä maailman toisella puolella on paikka jossa rakastan olla, joka tuntuu kodilta ja joka vaan tuntuu paikalta jossa todella haluan olla ja elää, mutta taas suomessa on ne läheiset ystävät ja perhe jota ikävöin paljon. Suomi on paikkana mulle semmoinen jossa mulla ei vain jostain syystä ole hyvä olla. Vaikka kuinka rakastan lunta, ystäviä, perhettä ja suomalaista ruokaa, en ole onnellinen siellä. Olisi ihan todella ihana löytää joku näiden välimuoto.




Olen lähdössä ensiviikolla Suomeen taas hetkeksi miettimään mikä on se paikka missä oikeasti haluan olla. Olen paljon miettinyt opiskelemista täällä Australiassa. Siellä varmasti saisin paljon muitakin ystäviä kun näitä reppureissaajia ja saisin oikeasti itselleni elämään jonkun näköisen tarkoituksen ja tavoitteen. Pitää nyt puntaroita ja miettiä mikä on se oikea juttu mulle.

Onko teillä muilla ollut samoja fiiliksia matkustellessa, ja miten olette päässeet niistä eroon?




Kommentit

  1. Voin Noora niiin samaistua! Jossain vaiheessa en itse enää yksinkertaisesti jaksanut tutustua tyyppeihin, joiden tiesin pian kuitenkin jatkavan matkaa. Mutta jos aiot Melluun asettua, joku hyvä ystäväpiiri on yritettävä muodostaa siellä pysyvien ihmisten kanssa. Onneksi sellaisiakin löytyy paljon. Tsemppiä, ehkä joskus törmätään Melbsissä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenki arvelinki että sie varmaa ymmärrät ku oot täällä asunu pitkään! Pitäs todellakin paikallisiin tutustua enemmän ja ihmisiin ketkä on jäämässä tänne eikä vaan näihin reppureissaajiin. Ei enää jaksa nähdä vaivaa tutustua kehenkään, koska tiedän niiden lähtevän muutaman kuukauden sisällä. Jospa se opiskelu muuttais tämän koska melbournea en haluais taakse jättää! Toivottavasti törmätään!:)

      Poista
  2. Ah, tuttu tilanne ex-patriaattivuosilta. Syvempien ystävyyssuhteiden muodostuminen vie aikaa, ja ensin pitää tietysti olla tuuria, että löytää niitä samalla aaltopituudella olevia ihmisiä, joiden kanssa oikeasti haluaa oikeasti ystävystyä. Opiskeluporukoissa tosiaan aina helpompi ystävystyä, muuten suosittelen etsiytymään johonkin harrastusporukoihin ja olemaan kärsivällinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti meille useimmillekin yksin matkaaville tuttu asia. Just se että ku vihdoin löytää jonkun kenen kans jaksaa rupatella ja on siinä samalla aaltopituudella niin ei se kuukautta enempää kestä ku ne lähtevät. Väsyttävää. Mut pitää tosiaan olla kärsivällinen ja alkaa opiskelemaan esim ja etsiä uusia pysyviä ystäviä jotta omakin viihtyvyys kasvais:)

      Poista
  3. Yksin matkustaminen on ihanaa. On tosi rauhoittavaa olla vain omien ajatusten kanssa ja mennä omien fiilisten mukaan. Kuitenkin jo muutaman päivän jälkeen huomaan kaipaavani juttuseuraa. Voin vain kuvitella, miten noin pitkällä reissulla kaipaa juttukaverin lisäksi myös pysyvämpää seuraa, jonka kanssa voi jutella muustakin kuin säästä tai muusta pintapuolisesta. Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Mulla vähän samoja ongelmia. Tai mulla saattaa viikko-kuukausikin mennä oikeestaan yksin mut näinku on yhdelle paikkakunnalle asettunu niin sit tuntuu et tarvis niitä ystäviä kenen kanssa oikeesti jutella muustakin ku tosta säästä tai muusta vastaavasta. Matkaillessa ei niin haittaa vaikka olisikin yksin pidemmän ajan mut jotenki ku asuu samassa paikassa pidempään, kyllä sitä tarvii ystävää kelle jakaa ne hyvät ja huonotkin puolet! Kiiitos tsempeistä!:)

      Poista
  4. Minäkin viihdyn hyvin itsekseni ja tykkään yksinmatkustamisestakin ainakin pieninä pätkinä. Yksinäisyyden tuntemukset tulivat kyllä tutuksi kun asuin ulkomailla kahdeksan kuukautta, vaikka tutustuinkin uusiin ihmisiin niin silti tuntui että ystävyydet jäivät melko pinnallisiksi suhteessa siihen mitä olisin itse kaivannut. Valitettavasti mitään patenttiratkaisua tilanteen helpottamiseen en keksinyt. Helpotti kun palasin Suomeen, mutta silti haluaisin kuitenkin uudelleen ulkomaille pidemmäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep vähän samat olot. Kaikki suhteet mitä on luonut tässä 8 kk aikana ja myös silloin 2016 koko 11 kk aikana tuntuu et on jäänyt tosi sellasiksi pinnallisiksi. Jospa sitä jossain vaiheessa löytäisi jonkun kultaisen keskitien tälle :D

      Poista
  5. Minä olen matkustanut tosi vähän yksin. Viihdyn kyllä paljon olla yksin, mutta tiedän kyllä, että liika on liikaa ja tuo jatkuvasti muihin tutustuminen on varsin raskasta. Toivottavasti löydät kultaisen keskitien!

    VastaaPoista
  6. Voin ymmärtää, vaikka älyttömästi en yksin ole reissannutkaan! Kaikilla reissuilla tai reissu-osuuksilla, joilla olen yksin ollut, olen yleensä jo tyyliin lounaaseen mennessä kaivannut jotakin seuraa. :D No ei kai, mutta viimeistään päivän jälkeen ollut jo sellainen olo, että yksin ei jaksa olla. Mä oon siitä erikoinen, että oon äärimmäisen sosiaalinen ja mun on helppo solmia uusia ihmissuhteita aika nopeastikin jos vastapuoli on myös todella avoin, mutta en pysty olemaan ihmisten seurassa järjettömän pitkiä aikoja ilman taukoa. Hostellit ja muut vastaavat kimppamajoitusmestat on mulle usein a bit too much, sillä tarvitsen edes x määrän aikaa joka päivä ollakseni yksin ja nollatakseni akut, enkä oikeasti kestä hyväntuulisena jatkuvassa ihmisseurassa varmaan yhtä täyttä päivääkään ilman omaa breikkiä.

    Joten todellakin ymmärrän tuon, että voi olla kimppakämpässä raskasta asua. Itse asuin kolmen etelä-amerikkalaisen kanssa Espanjassa opiskellessani, ja vaikka sainkin "omaa aikaa" olemalla huoneessani aina välillä ovi kii, ei kämppikset olleet yhtään samanlaisia. He mekkaloivat kämpässä yömyöhään ja ei ollut mitenkään tavatonta, että soittivat musiikkia 8 asti aamulla tai alkoivat aamuyöllä kokkailemaan ruokaa pitkän kaavan mukaan. Tuolloin minulle konkretisoitui todella vahvasti se, että olen myös meteliherkkä. :D Jos en saa breikkiä ihmisistä, metelistä ja yleisestä hälinästä ja muusta, sekoan ihan parissa päivässä. :D

    Tsemppiä Melbourneen ja kimppaelämiseen! :)

    http://www.rantapallo.fi/fridaingrid/

    VastaaPoista
  7. Opiskelu ja työnteko kuulostavat oikeilta ratkaisuilta, jos haluaa luoda enemmän sosiaalisia ympyröitä ja elämää joissain paikassa. Samalla pääsee sukeltamaan entistä syvemmälle rakastamansa paikan fiilikseen <3 Itse heittäydyin aikoinaan opiskelemaan kaupunkiin, josta en tiennyt mitään tai tuntenut ketään. Opiskelupaikalla on yhä erityisen rakas paikka sydämessäni. On todella tärkeää, että pohdit em. kysymyksiä, sillä mikään autaaksi tekevä ei ulkomailla asuminen ole tai edes reissaaminen. Oma pää, kroppa ja sydän ovat tärkeimmät asiat pitää kunnossa. Jos jotain, niin sen olen elämässä itse oppinut. Tsemppiä pohdinnoillesi! Toivottavasti löydät polun, joka tuntuu oikealta :)

    VastaaPoista
  8. Me olemme valinneet yhdessä matkustamisen, joten työmatkoja lukuunottamatta kokemuksia yksin maailmalla olemisesta ei ole. Tosin matkustamme niin paljon, että ystävät Suomessa jäävät välillä taka-alalle, mutta onneksi ne ovat pitkäaikaisia ystävyyksiä, jotka ovat kestäneet vuosikymmeniä ja kestävät kyllä aina välillä pienen tauonkin. Tuli mieleen tästä kun monet nuoret nykyisin viettävät monta vuottakin maailmalla ja ehkä siinä menettävät osan ystävistään kotimaassa, että mitenkähän hyvin pysyviä ystävyyssuhteita pystyy luomaan myöhemmin, kun vanhemmiten ihmisten aikaa sitten jo vievät perheet ja lapset ja työ - mutta eiköhän se ainakin muutaman ystävän suhteen onnistu myöhemminkin.

    VastaaPoista
  9. Itse kokeilin muutama vuosi sitten yksin matkustamista ja se menetteli. Ainoastaan iltaisin kaipailin seuraa istuessani illallisella. No minulla aviomies jaksaa kulkea kanssani vaikka välillä ehkä jarruttelee matkustamistamme, kun ei halua niin paljon matkustaa kuin itse. Toivottavsti löydät sen oman juttusi!

    VastaaPoista
  10. Minäkin luulen, että opiskelu tai jotkut harrastepiirit auttaisivat löytämään pysyvämpiä ystäviä. .Yksin matkustaminen on haastavaa, minä tarvitsen matkoilla reissukavereista vapaa-aikaa, mutta yksin matkustaessani taas kaipaisin välillä seuraa. Koskaan ei ole hyvä.

    VastaaPoista
  11. Matkustan paljon yksin, ja parin kuukaudenkin reissu menee oikeastaan ihan hyvin vailla yksinäisyyden tunteita, jos edes välillä tulee juteltua ihmisten kanssa, ihan vaan vaikka muiden turistien. Mutta matkalla oleminen ei ole arkea. Matkalla voi koko ajan tietää palaavansa Suomeen ja olla yhteydessä kavereihin kotona. Voin hyvin ymmärtää sinua, että kun haluat asettua johonkin, ei voi oikein laskea ihmissuhteita niiden varaan, jotka tulevat ja pian taas lähtevät. Mutta töissä ja opintojen parissa varmaankin voisi syntyä kiinteämpiä suhteita.

    VastaaPoista
  12. Tämä teksti oli kuin omalta näppäimistöltä! Yksinäisyyden tunteet olivat Ausseissa varsin tuttuja juurikin mainitsemistasi syistä. Ihmisiin tutustui vain pintapuolisesti ja hyvätkin kaverit jatkoivat jossain vaiheessa reissujaan. Jos päädyt opiskelemaan ja asettumaan pidemmäksi aikaa, kannattaa koittaa tutustua vaikka Mellussa pysyvästi asuviin suomalaisiin. Ja toki sitten opiskelukavereihinkin tutustuu erilaisella mentaliteetilla kuin backpackereihin.

    Melbourneen kova kaipaus!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KATASTROFAALINEN LENTOMATKA

GREAT OCEAN ROAD- AUSTRALIAN TUNNETUIN ROADTRIP